Kaakonpojan Päiväkoti – Oulu, Suomi

Kaakonpojan päiväkoti on 10 vuotta vanha, joten osa sen välineistöstä oli jo tarpeen uusia. Samalla päiväkodin pienimmille haluttiin oma piha, ja isommille alue jolla he voisivat pelata ulkopelejä. Sekä vanhemmille että päiväkodin henkilökunnalle oli tärkeää, että uusi leikkikenttä tarjoaisi jotain kaikille ikäryhmille vauvoista esikouluikäisiin. Lisähaasteita aiheuttivat käyttämätön betoniallas, josta suunniteltiin pelialuetta, mutta joka sillä hetkellä toimi vain näköesteenä, sekä kentän iltakäytön aiheuttamat kovat kestävyysvaatimukset.

Täyttääkseen kovat tavoitteet, Kaakonpoika kääntyi KOMPANin puoleen. Tiiviissä yhteistyössä päiväkodin henkilökunnan kanssa KOMPAN teki suunnitelman, jossa aiemmin käyttämätön viheralue otettiin käyttöön pienempien leikkialueeksi. Tälle alueelle tulisi uusi taaperotuote – Kasvihuone & kukkatarha – ja koko aluetta ympäröisi aita. Betonisen altaan poispurkaminen nähtiin turhan kalliina toimenpiteenä, joten allas avattiin ja aidattiin, ja muutettiin koripallo- ja sählyalueeksi isommille lapsille. Hiekka-aluetta laajennettiin, ja osa vanhoista leikkivälineistä korvattiin uusilla – hyväkuntoisten välineiden annettiin jäädä paikoilleen.

Lapset ovat hulluina Kasvihuone & kukkakauppa -elementtiin. Pelialue oli täydellinen ratkaisu isommille lapsille, laajempi hiekka-alue tarjoaa enemmän tilaa luovuudelle ja uusi linnunpesäkeinu ja rinneliuku ovat suosittuja sekä päiväkodin aukioloaikoina että niiden ulkopuolella. Kaakonpojan henkilökunta on tyytyväinen pystyessään läpinäkyvän aidan ansiosta pitämään silmällä myös pelialuetta. Myös uusien jousivälineiden turvallisuus ja suosio saa kiitosta – ja tietysti se seikka, että lapset ovat onnellisia!

Leikkikenttä, jolla on tarjottavaa kaikille

Kaikki ovat erittäin tyytyväisiä uuteen leikkikenttään. Pienet lapset ovat haltioissaan saatuaan oman tilansa ja välineet, jotka sopivat heidän mitoilleen ja taidoilleen.

“Emme halunneet isompien lasten jyräävän pienempiä, joten toteutimme heille täysin oman pihan käyttämättä olleelle viheralueelle. Alue on aidattu, ja sille valittiin nimenomaan taaperoikäisille suunnattuja välineitä. Taaperoikäisten välineet ovat nyt juuri pienten käyttäjien mittojen mukaisia.”

Piritta Kivimäki

Tapauksen suunnittelija