Luo houkuttelevia asumisyhteisöjä

KOMPAN pyrkii luomaan myös asuinalueille erilaisia tiloja, joilla ihmiset voivat leikkiä ja kuntoilla yhtälailla. Olemme käytettävissä luodaksemme onnellisempia ja terveempiä yhteisöjä, ja tästä syystä työskentelemme tiiviissä yhteistyössä asuinalueiden erilaisten sidosryhmien kanssa. Kun suunnitellaan viihtyisiä ulkotiloja asuinalueille, on tärkeää ottaa huomioon sekä asukkaiden että rakennuttajan tarpeet ja toiveet. Hyvin suunniteltu ympäristö aktivoi lapsia ja aikuisia liikkumaan ja on houkutteleva tekijä sekä alueella jo asuville että alueelle muuttoa harkitseville. 

Toimimme kanssasi yhteistyössä tunnistaaksemme asukkaiden tarpeet ja vaatimukset. Pienemmille lapsille tarvitaan paikkoja, joissa he voivat toimia itsenäisesti ja vanhempien tukemana ja joissa tarjoutuu tilaisuus uusien ystävien saamiseen. Teini-ikäiset ja perheet tarvitsevat kohtauspaikkoja sosiaaliseen yhdessäoloon.

Olemme havainneet myös, että nuoria ja aikuisia on yhä enemmän aktivoitava liikkumaan esimerkiksi ulkokuntoiluvälineillä. Lopputuloksena on yhteisön tarpeiden mukaisesti suunniteltu kokonaisratkaisu, joka on paras mahdollinen käyttäjien, alueen ja rakennuttajan kannalta.

KOMPANin ratkaisuissa asuinalueille otetaan huomioon monia asioita:

  • Kohdetta käyttävät asukkaat
  • Leikkikenttä ja sen ympäristö eri sukupolvia edustavien käyttäjien kohtauspaikkana
  • Leikkipaikan edistämät ja tukemat taidot ja kokemukset
  • Alueen suunnittelu ja jaottelu tukemaan kaikenikäisiä käyttäjiä ja eri toimintamuotoja
  • Aikuisten kannustaminen fyysiseen ja sosiaaliseen aktiivisuuteen

Kaikki tarvitsevat julkisia tiloja. KOMPAN ottaa huomioon kaikki leikin ja liikkumisen eri puolet suunnittelusta asennukseen, turvallisuuden hallintaan ja ylläpitoon.

Korkeissa laatuvaatimuksissamme ei ole sijaa kompromisseille, joten ratkaisumme on varmasti luotettava, helppohoitoinen ja erittäin kestävä. Kattava takuumme tekee sijoituksestanne kannattavan vuosiksi eteenpäin.

KOMPANin laaja valikoma takaa sen, että ratkaisusta tulee tarpeita vastaava ja yksilöllinen.